Imetysrauha on jokavuotinen kampanja kansallisella imetysviikolla (viikko 40). Imetysrauhaa tarvitaan, koska moni äiti ja isä kokee imetyksen jossain vaiheessa stressaavana ja vaikeana. Jokaisella perheellä on oikeus imettää parhaaksi kokemallaan tavalla.
Jo raskausaikana minulle oli itsestäänselvää, että haluan tehdä kaikkeni sen eteen, että imetys onnistuu. Tiesin, ettei se aina välttämättä onnistu, mutta en tiennyt, millaisia ongelmia siihen voi liittyä. Ennen synnytystä tiesin vain, että kaksi ensimmäistä viikkoa ovat vaikeimmat ja että niiden läpi kannattaa vain jatkaa sitkeästi.
Sitten tuoreena äitinä minusta tuntui, ettei maitoa tullut lainkaan, mutta annoin vauvan silti imeä rintaa aina, kun hän näytti haluavan syödä. Toinen yö oli vaikein: vauva huusi, ja rinnanpääni alkoivat olla todella kipeät. Kutsuin hoitajan, joka auttoi minut puoli-istuvaan asentoon, jossa pystyin hieman nukkumaan samalla kun imetin. Sain myös lanoliinivoidetta nännien hoitamiseen. Kun pääsimme sairaalasta kotiin, kävin pitkäkseni ja ryhdyin imettämään. Yllätyin todella iloisesti, kun toisesta rinnasta alkoi tippua maitoa. Tiesin ainakin, että maitoa tulee ja ettei vauvani imenyt turhaan. Kotiinpääsy ja sen aikaansaama helpotus sai maidon sai herumaan.
Sittemmin suhteeni maidontuloon on muuttunut jonkin verran. Jos totta puhutaan, maidon runsaus tuntuu juuri nyt raskaimmalta. Ei ole mukavaa, kun maitoa valuu kolmen vaatekerroksen läpi julkisella paikalla tai kun suihkun jälkeen, puettuani puhtaat vaatteet päälle, paidassa näkyy hetkessä isot, märät läikät. Olen kuitenkin vähitellen oppinut ennakoimaan ja ehkäisemäänkin niitä. Pohjimmiltani olen iloinen, että maitoa tulee riittävästi eikä minun tarvitse olla huolissani.
”Kotiinpääsy ja sen aikaansaama helpotus sai maidon sai herumaan.”
Sairaalassa opin imettämään rintakumin kanssa. Se suojaa nännejä ja auttaa vauvaa saamaan rinnasta oikean imuotteen. Aluksi Ylva ei saanut suutaan auki riittävästi, vaan imuote oli liian kapea. Siksi imettäminen oli kivuliasta, ja päätin jatkaa rintakumin käyttöä hieman pidempään. Rintakumin käyttäminen julkisilla paikoilla oli kuitenkin hieman hankalaa, joten halusin oppia imettämään myös ilman kumia. Ylva tottui nopeasti imemään ilman sitä, eikä hän hetken päästä enää suostunut imemään kumin kanssa. Rintani kuitenkin kipeytyivät, ja imettämisestä tuli tukalaa. Vauva itki nälkäänsä kun emmin rinnan antamista ja nielin kyyneliä. Vedin henkeä ja keräsin rohkeutta kun tiesin, että sattuisi! Lopulta ujutin kumin takaisin, kun vauva oli väsynyt ja puoliunessa. Nyt käytämme kumia vain kotona rinnanpäiden suojaamiseksi, mutta ehkä pystymme lopettamaan sen käytön pian.
Parasta imettämisessä on, että se on niin kätevää! Ruoka on aina mukana ja käytännölliset imetysvaatteet tekevät imettämisestä helppoa ja huomaamatonta missä vain. Lisäksi saan olla lähellä lastani. Toisinaan suorastaan tunnen onnellisuushormonien ryöpsähtävän kun vauva on rinnalla. Parasta on kuitenkin, kun imetän häntä vuoteessa ja nukahdamme molemmat.
Puolisoni on tukenut minua valtavasti. Etenkin alussa hän auttoi tuomalla minulle syötävää ja juotavaa. Iltaisin asettaudun sohvalle vauvan, vesipullon ja imetystyynyn kanssa. Katselemme yhdessä elokuvia, kun vauva tankkaa yötä varten. Olen onnekas, sillä kaikki läheiseni suhtautuvat imetykseen myönteisesti ja pitävät sitä luonnollisena ja itsestäänselvänä asiana.
Suosittelen Imetyksen tuki ry:n Facebook-sivua lämpimästi. Sieltä olen oppinut uskomattoman paljon imetyksestä ja maidon nousemisesta. Lisäksi olen saanut tietoa siitä, miten vauvan kehitysvaiheet vaikuttavat imetykseen. Näin olen voinut valmistautua siihen, jos asiat eivät yhtäkkiä sujukaan kuten ennen.
Toivon, että pystyn täysimettämään Ylvaa kuuden kuukauden ikään asti ja sen jälkeen jatkamaan imetystä vähintään siihen asti, kunnes hän täyttää vuoden. Sen jälkeen jatkamme, jos se tuntuu meistä molemmista hyvältä.
