Jo raskausaikana oli asia, jo­sta olin tulevan vauvan suhteen ehdoton: haluan ehdottomasti imettää ja tekisin kaikkeni, että imetys onnistuisi. Halu ja motivaatio olivat siis kovat ja olin myös hankkinut jonkin verran tietoa aiheesta.

Ensimmäinen tärkeä askel imetystaipaleen alussa oli, kun tyttäreni syödessä ensimmäisen kerran vain hetki syntymänsä jälkeen kätilö heti kehui, että imuote on mahtava ja oikeanlainen. Myös maitoa tuli, aluksi tietysti vain ne muutamat tärkeät tipat, mutta kuitenkin. Vauvani ja kroppani tiesivät, mitä tehdä, sitten vain piti opetella niiden välistä yhteistyötä.

Ensimmäiset päivät olivat vaikeita. Rinnat olivat arat, vauva nälkäinen ja kärsimätön, minä väsynyt ja ihmeissäni kaikesta uudesta. Imetys ei tuntunut lainkaan kivalta, vaan pikemminkin kärsimykseltä ja taistelulta. Päivien ja viikkojen kuluessa imetys alkoi kuitenkin helpottua ja yhtäkkiä huomasin, että se sujuu. Se ei enää satu, yksi ruokailu ei enää kestä kahta tuntia ja vauva on tyytyväinen syötyään. Imetys oli ensin välttämätön pakko, sitten siitä tuli rutiinia ja nyt se on sen lisäksi myös mukava yhdessäolon hetki vauvan kanssa. Toki vieläkin vastaan tulee myös haasteita, kuten se kerta, jolloin aiemmin käytännössä koko ajan syönyt vauva kieltäytyikin rinnasta tai se, että vauva vain itki koko illan imetyksestä huolimatta. Pelästyin, ettei maito kuitenkaan riitäkään! Olemme kuitenkin päässeet haasteiden yli ja täysimetän edelleen.

Ystäväni ovat olleet tärkeitä imetyksen onnistumisessa ja haasteiden selättämisessä. Olen vauvan kanssa yksin, siksi ystävät ja vertaistuki ovat olleet suuri apu. Kävin koko kevään paikallisen imetystukiryhmän tapaamisissa, ensimmäistä kertaa jo raskausaikana, jotta kynnys lähteä sinne vauvan kanssa olisi pienempi. Nyt olen imettänyt jo viisi kuukautta, toivottavasti edessä on vielä monta imetyskuukautta!

Heidi ja Saga 5 kk