Imetysrauha on jokavuotinen kampanja kansallisella imetysviikolla (viikko 40). Imetysrauhaa tarvitaan, koska moni äiti ja isä kokee imetyksen jossain vaiheessa stressaavana ja vaikeana. Jokaisella perheellä on oikeus imettää parhaaksi kokemallaan tavalla.
Lohimiehet työntävät venettä Väylään Kolarinsaaren vanha pienen hirsikirkon rannassa. Avoimista ovista kuuluu laulu. Senniä alkoi kesken lauluillan janottaa, ja nyt lapsi imee tissiä ihan kaikessa rauhassa. Minulla on kiitollinen mieli. Olen saanut nauttia näistä hetkistä yksitoista kuukautta. Se on rauhoittanut hätäistä mieltäni. Kun lapsi on rinnalla, en voi hötkyillä ja toimittaa muita asioita. En edes ajatella kiireisesti, sillä lapsi vaistoaa senkin.
Kohta tämä taitaa olla ohi. Jotkut sukulaiset ovat jo varovaisesti huomauttaneet isosta tytöstä tissillä. Sosiaalisesti hyväksytty imetysaika alkaa olla täynnä. Mietin hiukan haikeana, miten sitten olemme, kun Senni ei enää tarvitse rintamaitoa.
Imettäminen taisi olla ainoa asia, joka minua ennen Sennin syntymää hiukan hirvitti. Monta vuotta aiemmin luin Pohjolan Sanomista jutun imetyskivuista. En ollut ymmärtänyt, että se voi sattua. Ja sattuu jutun mukaan hyvin usein ja kipeästi. Pistin nopeasti pystyyn gallupin kaveriporukassa. Lähes jokaisella ystävälläni oli sattunut, ainakin alussa. Yksi huomautti, että aiheesta voisi tosiaan puhua enemmän.
”Kun lapsi on rinnalla, en voi hötkyillä.”
Tyttö, 3,4 kiloa tasan. Syntymäaika kolmetoista tasan. Täsmällinen tyttö, kätilö sanoi Lapin keskussairaalassa. Lapsi nostettiin syliini, ja se katsoi minua epätodellisen viisailla tummilla silmillään. Se tiesi heti, mitä pitää tehdä.
Lapsi hamusi rinnalle ja alkoi opettaa minua. Ennen syntymää en oikein edes uskonut, että lapsellisilla rinnoillani voisi pitää toisen ihmisen hengissä. Tyttäreni ei epäillytkään, etteikö se onnistuisi. Parin päivän jälkeen maitoa suihkusi. Imetys sattunut kertaakaan. Alussa hankalinta oli opetella tulemaan toimeen valtoimenaan vuotavien rintojen ja koko ajan kastuvien liivinsuojien, imetysliivien ja -paitojen kanssa.
Imetyshetkistä tuli nopeasti minulle tärkeimpiä yhteisiä hetkiä Sennin kanssa. Olin mustasukkainen pullomaidolle. Ajattelin, että lapsi on hyvä opettaa juomaan pullosta poikkeustilanteita varten. Maitoa sai silti antaa vain isä, vaikka huolehtivia ja innokkaita vauvanhoitajia oli ympärillä useampia. Imetys piti meidät yhdessä, Pullomaito mahdollisti sen, että joku muu olisi lapselle yhtä tärkeä kuin minä.
En ole oikein kestänyt imettämiseen liittyviä epäsuoria neuvoja. Pahoitin mieleni milloin kenenkin sukulaistädin kommentista. Jonkun mielestä liian tiheä imetys oli vatsavaivojen syy, joku toinen piti yöimetystä liian tiiviinä. Joskus märehdin neuvoja, jotka minusta olivat arvostelua. Ystävien kanssa oli helpompi jutella, kysellä ja ottaa neuvoja vastaan.
Yövalvominen oli ensimmäiset kaamoskuukaudet vaikeaa. Parikin kertaa kävi niin, että menetin hermoni juuri neuvolaa edeltävänä yönä. Kiukusta täristen kanniskelin lasta, joka ei tietenkään rauhoittunut, ennen kuin sain oman mieleni hallintaan. Pahan mielen pääsin onneksi tuoreeltaan purkamaan neuvolassa. Itsekin tiesin toki, etten kummoistakaan apua tarvinnut. Vain huoneentaulun, jossa lukisi: älä anna vihalle valtaa. Ja malttia laskea kymmeneen myös silloin, kun syvä uni oli vasta päässyt alkamaan keskeytyäkseen taas.
Kevätaurinko helpotti öistä vauvanhoitoa, ja yhtäkkiä valoa riitti päivästä yöhön ja yöstä päivään. Aloimme kaivata mökkisaunaa, vedenkantoa ja käsin tiskausta. Senni sai tottua padassa lämmitetyllä kantovedellä kylpemiseen. Saunasta tuli nopeasti suosikkipaikka: oma tuttu palju lämpöisessä saunassa, koko perhe paikalla, hauskasti sihisevä kiuas, löylynheitto ja saunamaito. Senni istuu lauteilla sylissäni ja kääntää päätään. Ensin heitetään löylyä, sitten hörppy tarjolla olevasta tissistä. Saunasta ei ole mukava tulla pois, mutta sen kestää, kun saunakamarissa saa painaa pään äidin vatsalle ja nautiskella vielä vähän saunamaitoa.
