Imetysrauha on jokavuotinen kampanja kansallisella imetysviikolla (viikko 42). Imetysrauhaa tarvitaan, koska moni äiti ja isä kokee imetyksen jossain vaiheessa stressaavana ja vaikeana. Jokaisella perheellä on oikeus imettää parhaaksi kokemallaan tavalla.
Kolmas lapsemme Jesse syntyi yllättäen reilut 5 viikkoa ennen laskettua aikaa. Tilanne oli uusi ja yllättävä, koska vanhemmat lapsemme syntyivät täysiaikaisina. Heidän imettämisensä alkoi hienosti heti syntymän jälkeen. Esikoista imetin 6 kuukautta ja toista lasta vuoden.
Nytkin luotin, että imetys lähtee hyvin käyntiin. Maitoa alkoi tulla jo raskausaikana. Koska vauva syntyi ennenaikaisesti, en saanut häntä heti syliin. Hengitysvaikeuksien takia vauva joutui hoidettavaksi vastasyntyneiden osastolle. Oli todella outoa jäädä synnytyssaliin ilman vauvaa maitoa tihkuvien rintojen kanssa. Vielä oudompaa oli siirtyä synnyttäneiden osastolle ilman vauvaa. Kun muiden vauvat itkivät, minulta valuivat maito ja kyyneleet.
Osastolla sain ohjeet rintojen käsinlypsyyn ja minua neuvottiin viemään omaa maitoa pienillä ruiskuilla vauvalle. Ensitipat annoin ruiskulla vauvan suuhun kuutisen tuntia syntymän jälkeen, mutta syliin en häntä saanut vieläkään. Syliin ja ihokontaktiin sain vauvan vasta noin 10 tuntia syntymän jälkeen. Hän sai ensi kerran haistella ja nuoleskella tissiä, mutta ei vielä jaksanut alkaa imeä. Osastolla jatkoin lypsämistä sähkökäyttöisen rintapumpun avulla, koska käsin lypsäminen tuntui todella vaikealta. Näin sain vietyä vauvalle omaa maitoani.
Kotiuduin seuraavana päivänä synnytyksestä, mutta vauva jäi vastasyntyneiden osastolle. Koti – Kätilöopisto -reitti tuli hyvin tutuksi, kun kävimme vauvan luona useamman kerran päivässä joka päivä. Kotona lypsin rintoja säännöllisesti rintapumpulla ja vein maitoa vauvalle sairaalaan. Häntä ruokittiin maidollani pullolla ja nenämahaletkun kautta. Maitoa minulta alkoi tulla heti runsaasti. Olin kuitenkin huolissani, onnistuuko imetys ollenkaan. Ensimmäisen kerran vauva tarttui rintaan 1,5 vuorokauden ikäisenä. Tunsin suurta helpotusta siitä, että ehkä tämä vielä onnistuu. Olin iloinen, että vauva oli niin virkeä, että jaksoi imeä. Tuntui niin luonnolliselta ja oikealta, että vihdoin sain imettää vauvaani!
”Oli outoa jäädä yksin synnytyssaliin maitoa tihkuvien rintojen kanssa.”
Joinain päivinä imetys ei yrityksistä huolimatta onnistunut kertaakaan. Vauva ei saanut kunnolla otetta rinnasta tai ei jaksanut imeä. Petyin ja aloin taas pelätä, ettei imettäminen kuitenkaan tule onnistumaan. Jatkoimme kuitenkin harjoittelua ja koimme myös onnistumisen hetkiä. Välillä käytin rintakumia apuna.
Viiden vuorokauden ikäisenä Jesse pääsi siirtymään vierihoito-osastolle eli pääsin olemaan hänen luonaan ympäri vuorokauden. Ennen vauvan kotiutumista olimme tuolla osastolla neljä vuorokautta. Siellä imetys lähti sujumaan paremmin ja vauvan paino nousi hienosti. Vauvalta poistettiin nenämahaletku eikä pulloruokintaankaan tarvinnut enää turvautua. Jesse kotiutui täysimetettynä, ja imetys jatkui hienosti myös kotona.
Eniten tukea imetykseen olen saanut mieheltäni ja Jaana-doulalta, joka oli mukana synnytyksessä. He kannustivat hankalien hetkien yli ja Jaanalta sain paljon käytännön neuvoja moneen tilanteeseen. Neuvolasta sain myös rohkaisua imetyksen suhteen, kun terveydenhoitaja kehui, kuinka hienosti pojan paino on noussut rintamaidolla. Parhaimmillaan painoa tuli lisää viikossa yli 400 grammaa. Vaikka tiesin, että maitoa tulee hyvin, epäilin sen riittämistä välillä, koska rinnat eivät tuntuneet koko ajan niin täysiltä kuin alussa, jolloin maitoa tuli liikaakin. Pojan paino on kuitenkin koko ajan noussut niin hyvin, ettei maidon riittävyydestä tarvitse olla huolissaan. Jesse on kohta kahden kuukauden ikäinen ja imetys sujuu nyt loistavasti :).
